142. evankeliumijuhlaa vietetään 8.-10.2025 teemalla "Minä olen voittanut  - Kahden valtakunnan taistelu"

Hämeenlinnan evankeliumijuhla järjestetään Hämeenlinnan Luther-talolla ja sen ympäristössä (Lukiokatu 1.). Evankeliumijuhlassa kaikuu ilosanoma siitä, että Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan sovittanut kaikkien synnit. Evankeliumijuhlaan on vapaa pääsy.

Ohjelma alkaa perjantaina paneelilla, jonka aiheena on hyvän ja pahan välinen taistelu. Pirkko Säilän johtamassa paneelissa ovat  Tapio Puolimatka, Outi Papunen ja Riku Rinne. Päivät jatkuvat raamattuopetuksilla, seuroilla ja Siionin kanteleen yhteislauluilla. Lauantaina aikuisten ohjelman aikana on lapsille omaa ohjelmaa ja koko perheen yhteinen riemumessu sekä nuorten konsertti sekä jatkot opiskelijoille ja nuorille aikuisille. Joka päivä on mahdollisuus kokoontua yhteiseen ehtoollispöytään.

Tämän vuoden evankeliumijuhlan teema "Minä olen voittanut (Joh. 6:33) - Kahden valtakunnan taistelu"  puhuu siitä, että maailmassa on käynnissä hyvän ja pahan - Jumalan valtakunnan ja Hänen vastustajansa paholaisen välinen taistelu. Olemme itse kukin keskellä tätä taistelua, eikä tästä taistelusta säästy kukaan. Kuitenkin Jeesus on kuolemallaan voittanut synnin, kuoleman ja paholaisen vallan.

Kasteen ja uskon kautta saamme olla Voittajan puolella. "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. " (Mark 16:16, KR -38) Jeesukseen uskossa turvaava saa synnit anteeksi ja rauhan Jumalan kanssa.

Jumala on  kansamme elämme taisteluissa, jos uskomme Jeesukseen. Oli elämäntilanteesi mikä tahansa, voit olla varma, että Jeesus tietää elämäntilanteesi ja rukoilee puolestasi. Hänen lupauksensa pysyy: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:20). Jeesus on voittanut ja Häneen turvaava pääsee kerran perille taivaaseen.

Hämeenlinnan evankeliumijuhla on osa Suomen Luterilaisen  Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) työtä. Evankeliumiyhdistys on herätysliikejärjestö ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. SLEY rakentaa kirkkoa kotimaassa vahvan raamattukoulutuksen, kasvatustyön ja messuyhteisöjen verkoston avulla.

SLEY tekee kirkon lähetystyötä kymmenessä maassa kolmella mantereella erityisesti siellä, missä kristittyjä on vähän. Järjestö kouluttaa yhteistyökirkkojen työntekijöitä, sekä vie diakonista apua hädässä oleville.

Hämeenlinnan evankeliumijuhlia on vietetty yhtäjaksoisesti jo 142 vuotta. Edes sota- ja pandemia-aikoina juhlaperinne ei ole päässyt katkeamaan. Tule mukaan Hämeenlinnan juhlille Luther-talolle (Lukiokatu 1.) ja sen viehättävään pihapiiriin Vanajaveden rannalle.

Lisätiedot: Pentti Marttila, Hämeenlinnan Luther-talon pastori, 045 635 0934, pentti.marttila@sley.fi

 

 

 


Image

HÄMEENLINNAN 142. EVANKELIUMIJUHLA  8.-10.8.2025

Hämeenlinnan Luther-talo ympäristöineen, Lukiokatu 1.

Minä olen voittanut - Kahden valtakunnan taistelu 


Perjantai 8.8.

18.00 Tervetuloa 142. Hämeenlinnan evankeliumijuhlille, Pirkko Säilä ja Pentti Marttila
Paneeli, aiheena Hyvän ja pahan taistelu.
Panelistit: Tapio Puolimatka, Outi Papunen ja Riku Rinne, juontaa Pirkko Säilä. 
Musiikissa Jutta Griffiths

20.00 Iltaehtoollinen
Liturgi ja saarna Hiroaki Yoshimura
Kanttori Jutta Griffiths
Pentti Marttila ja Päivi Yoshimura
Musiikissa Vesa Lehtimäki ja Hanna-Kaisa Nikunen

Lauantai 9.8.

10.00 Raamattuopetus Israel ajan merkkinä, Antti Laato
Musiikissa Antti ja Helena Korpinen
Juontajana Pirkko Säilä

12.00 Lounas      
Keittoruokailu Luther-talon pihalla

13.00 Miten elää kristittynä tässä ajassa?
Seurojen puhujina: Lukas Brenner ja Soili Haverinen 
Muisteloita vuosien varrelta, Jarkko Läspä
Musiikissa Antti ja Helena Korpinen
Juontajana Jarkko Läspä

14.30  Kahvitauko

15.00  Mistä voima hyvään - Jumala uudistaa 
Puheenvuoro Hanna Prinkkilä 
Raamattuopetus Erkki Koskenniemi
Nuoren puheenvuoro
Musiikissa Jutta Griffiths ja Sirpa Läspä 
Juontajana Pirkko Säilä

17.00 Riemumessu 
Saarna Petteri Puntila
Liturgi Martti Arkkila
Musiikissa Road

19.00 Iltapala

19.30 Nuortenilta, Petteri Puntila
19.30 EO- jatkot opiskelijoille ja nuorille aikuisille, Pentti Marttila

Sunnuntai

9.30 Raamattuopetus: “Minä olen voittanut” (Joh. 6:33) Reijo Arkkila
Musiikissa Antti ja Helena Korpinen
Puheenvuoro Juhani Hämäläinen
Juontajana Jarkko Läspä

11.00 Messu Luther-talon pihalla
Liturgi Jyrki Koivisto
Saarna Pentti Marttila
Kanttori Jutta Griffiths 
Musiikissa Sirpa Läspä
Pyhäkoulu Ruut Silvo 

12.45 Lounas      (keittoruokailu Luther-talon pihalla)


13.30 Evankeliumijuhla: “Minä olen voittanut” (Joh. 6:33)
Puhujat: Ville Melanen, Marja-Kaarina Marttila, Reijo Arkkila
Jarkko ja Sirpa Läspän haastattelu 
Musiikissa Jutta Griffiths
Juontajina Pirkko Säilä ja Pentti Marttila
Päivät päättyvät lipun laskuun

Luther-talon kahvio palvelee koko juhlien ajan. Päivillä useita kirjamyyntipisteitä ja esittelyjä.

LAPSET JA KOULULAISET   

Lauantai 9.8.
10.30 -16.45 Lastenohjelma lapsille ja koululaisille Luther-talolla, Saija Simanainen ja tiimi

Sunnuntai 10.8.                         
Pyhäkoulu messun aikana

 

Johannes Häkämies

Hämeenlinnan Luther-talon pastori

Pentti Marttila
pentti.marttila@sley.fi